Olet sivulla: Etusivu « Työ- ja elinkeinotoimistot « Uutiset « Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC käynnissä - hyväksy haastattelupyyntö, jos sellaisen saat, sillä sinua ei kukaan muu voi korvata!
Kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) tiedonkeruu alkoi Suomessa syksyllä 2011 ja päättyy maaliskuun lopussa 2012. Tutkimuksessa selvitetään aikuisväestön perustaitoja ja niiden käyttöä työssä ja arkielämässä. Ensimmäiset tutkimustulokset julkaistaan vuonna 2013. Tulosten pohjalta voidaan kehittää monipuolisesti aikuisten osaamista.
PIAAC-tutkimuksessa kartoitetaan aikuisten lukutaitoa, numeerisia taitoja sekä ongelmanratkaisutaitoja tietoteknisessä ympäristössä. Samalla saadaan uutta tietoa suomalaisten koulutuksesta, toiminnasta kansalaisena ja työntekijänä sekä näiden tekijöiden yhteyksistä taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Jokaisen tutkimukseen valitun osallistuminen on erittäin tärkeätä. Jokainen kutsun saanut edustaa satoja muita suomalaisia, eikä häntä voi korvata kenelläkään muulla. Siksi on tärkeää hyväksyä haastattelupyyntö, jos sellainen kohdalle sattuu.
Tutkimus tehdään henkilökohtaisena haastatteluna. Kaikki vastaukset ovat luottamuksellisia, eikä tuloksista voi tunnistaa yksittäisiä vastauksia.
PIAAC-tutkimukseen osallistuu 25 maata. Suomessa tutkimuksen toteuttaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa.
Tutkimuksen organisoi OECD. Suomessa sen rahoittavat yhteisesti opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tutkimuksen ohjaukseen osallistuu myös Opetushallitus. Myös Elinikäisen oppimisen neuvosto rohkaisee ja kannustaa kaikkia haastattelukutsun saaneita osallistumaan tutkimukseen ja antamaan näin panoksensa suomalaisen koulutuksen ja oppimisen edistämiseksi.
PIAAC-lyhenne tulee sanoista Programme for the International Assessment of Adult Competencies.